+A Kansainvälinen toiminta
Bovallius-ammattiopiston kansainvälistä toimintaa ohjaavat globaalikasvatuksen ajatukset. Kansainvälisyyskasvatusta toteutetaan osana opetussuunnitelmaa. Kansainvälisyys lähtee kotikansainvälisyyden mahdollisuuksista. Kansainvälisyyttä toteutetaan myös opiskelijoiden ja henkilökunnan liikkuvuushankkeina ja erilaisina kehittämishankkeina. Tieto- ja viestintäteknologian hyödyntäminen antaa tulevaisuudessa uusia mahdollisuuksia kansainvälisen toiminnan laajentamiseen. Ammattiopistossa toimii kv-koordinaattori ja jokaisessa toimipaikassa on kv-tiimi. Ammattiopisto osallistuu erityisopetuksen, alueellisiin ja hankekohtaisiin kv-verkostoihin.
Käynnissä oleviin ja päättyneisiin kv-hankkeisiin voi tutustua hankkeet-sivulla.