Myönnetyt apurahat
Bovallius-säätiö tukee vuosittain hankkeita, tutkimusta ja toimintaa, jotka vahvistavat kuulovammaisten ja kommunikaatioesteisten osallisuutta ja yhteiskunnallista asemaa.

Apurahoilla konkreettista vaikuttavuutta
Vuosina 2023–2025 Bovallius-säätiö myönsi apurahoja yhteensä 238 500 euroa. Apurahan sai kolmen vuoden aikana 48 hakijaa, ja hakemuksia vastaanotettiin yhteensä 100.
Apurahoilla on tuettu muun muassa koulutuksen ja saavutettavuuden kehittämistä, tutkimusta, liikuntaa, kulttuuria, kansainvälisyyttä sekä kuulovammaisille ja viittomakielisille suunnattua toimintaa.
Vuonna 2025 myönnetyt apurahat
Vuonna 2025 Bovallius-säätiö myönsi yhteensä 90 000 euroa 17 hakijalle. Hakemuksia saapui 30. Myönnettyjen apurahojen suuruus vaihteli 500 eurosta 17 000 euroon.
Suurimmat apurahat myönnettiin kahteen pedagogiseen hankkeeseen: Ammattiopisto Spesian SATU-hankkeeseen sekä JAMK ammattikorkeakoulun ja Spesia Asiantuntijapalveluiden TUVA-koulutuksen tutkimus- ja kehittämishankkeeseen.
Apurahansaajat 2025
Yksityishenkilöt
- Heinonen Johanna: Malli tapahtumajärjestäjille kuuloesteettömyyden toteuttamiseen, 5 000 €
- Laukkanen Saara-Lotta: Runollisen dokumenttivideon tuottaminen kuuroista naisista, 4 000 €
- Nitovuori Veli-Pekka: Väitöskirjatutkimus: Lukivaikeuksiin keskittyvä erityisopetus, 3 000 €
- Suominen Tero: EM-kilpailut 2026, lajeina keilailu ja petankki, 1 000 €
- Laiho Aino: Pro gradu -tutkimus Kuurojen Liiton kulttuuripäivistä, 500 €
Työryhmät
- Marko Vuorenheimo ”Signmark”: ”Because on I (Sign)” -videon tuottaminen, 7 000 €
- Satu Kankaanpää: Viittomakielisen runolyhytelokuvan tuottaminen, 2 500 €
Organisaatiot
- JAMK ammattikorkeakoulu: vaativaa erityistä tukea tarvitsevien TUVA-koulutuksen tutkimus- ja kehittämishanke, 17 000 €
- Ammattiopisto Spesia Oy: SATU – saavutettavaa digiopetusta TUVAssa -hanke, 17 000 €
- Skills Finland ry: Abilympics Helsinki 2027, 10 000 €
- Osk Ursa Minor: Kuurojen kulttuurifestivaali 2026 Ranskassa, 5 000 €
- Jyväskylän Kuurojen Yhdistys ry: Valtakunnallisten Kuurojen kesäpäivien järjestäminen, 5 000 €
- Tampereen Viittomakieliset ry: Kulttuurielämyksien tuottaminen, 3 500 €
- Kuurojen Taiteilijakilta ry: Kuulovammaisten taiteilijoiden työskentely, 2 500 €
- CODA-yhdistys ry: 30-vuotisjuhla, 2 500 €
- Suomen Kuurojen historiaseura: C. O. Malmin 200-vuotisjuhlavuosi, 2 500 €
- HiA – Hörselskadade i arbetslivet rf: Guldhelg-tapahtumat 2026 ja 2027, 2 000 €
Vuonna 2024 myönnetyt apurahat
Vuonna 2024 Bovallius-säätiö myönsi 58 000 euroa kymmenelle hakijalle. Hakemuksia saapui 27. Apurahat vaihtelivat 500 euron pro gradu -apurahasta 15 000 euron kuulovammaisten nuorten liikuntahankeapurahaan.
Apurahansaajat 2024
Yksityishenkilöt
- Barber David: Deaflympics 2025 -kilpailut, lajina golf, 1 000 €
- Salonen Juhana: Luennoitsijamatka kansainväliseen viittomakielen kongressiin Etiopiassa, 2 500 €
- Toivonen Juuso: Deaflympics 2025 -kilpailut, lajina suunnistus, 1 000 €
- Paasonen Sanna: Pro gradu -opinnäytetyö suomalaisen viittomakielen perheopetuksesta perheopetusta tarjoavien ammattilaisten näkökulmasta, 500 €
Työryhmät
- Bayramoglu Neslihan (työryhmä): AI-PuheKaveri: Virtual Finnish Speech Therapy for Children, 7 000 €
- Wenman Lena (työryhmä): Finlandssvenska dövas språk- och kulturminnen, 2 000 €
Organisaatiot
- Suomen Kuurojen Urheiluliitto ry: Kuulovammaiset nuoret liikkeelle ja urheilemaan, 15 000 €
- Niilo Mäki -säätiö sr: Vikke 2.0 – suomalaisen viittomakielen harjoitusmateriaalin päivittäminen, 13 000 €
- LapCI ry: Kielikylpyleiri sisäkorvaistutetta käyttäville nuorille Englantiin, 10 000 €
- Ammattiopisto Spesia Oy / Asiantuntijapalvelut: Kiinni opinnoissa – Kiinni elämässä. Opas toisen asteen opintoihin kiinnittymisen tukemiseksi, 6 000 €
Vuonna 2023 myönnetyt apurahat
Vuonna 2023 Bovallius-säätiö myönsi yhteensä 90 500 euroa 21 hakijalle. Hakemuksia saapui 43. Myönnettyjen apurahojen suuruus vaihteli 250 euron matka-apurahasta 21 000 euron verkko-opetuksen kehittämishankkeeseen.
Apurahansaajat 2023
Yksityishenkilöt
- Aaltonen Jaana: Kuurojen oikeudet maailmanlaajuisesti ja Suomessa – oman ammattiosaamisen kehittäminen ja vaikuttaminen, 3 000 €
- Marttila Helmi: Väitöskirjatutkimus tekstitysvelvollisuuden täyttämisen keinoista, 3 000 €
- Tjukanov Maija: Väitöskirjatutkimus viittomakielen tulkkaukseen liittyvistä palautekeskusteluista, 3 000 €
- Hyyppä Iida: Trophy d'Ecosse Dumfries -kisoihin osallistuminen 2024, 1 000 €
- Junttila Jenna: Myötätuntokeskeinen terapia ja myötätuntokeskeisiä menetelmiä -koulutus, 1 000 €
- Ruokonen Sara-Elise: Deaflympics 2025 -projekti, lajeina kestävyysjuoksu ja suunnistus, 1 000 €
- Kankaanpää Satu: Matka-apuraha, 250 €
- Röykkynen Sanna: Matka-apuraha, 250 €
- Kosonen Valtteri: Special Olympics -urheilufestivaali 2024, 500 €
- Repo Kristian: Special Olympics -urheilufestivaali 2024, 500 €
- Granö Joonas: Special Olympics -urheilufestivaali 2024, 500 €
Työryhmät
- Huttunen Kerttu (työryhmä): Oulun yliopiston logopedian tutkimusyksikön hanke kuulovammaisten ja normaalikuuloisten lasten huuliolukutaidoista, 5 000 €
- Vilponen Ida: Kaarinalaisen erityisnuorten rap-yhtye Herkkuräbärin keikkakiertue, 5 000 €
- Penttilä Nelly (työryhmä): Post doc -tutkimushanke: Puheen monimuotoisuus ja yhteiskunnalliset asenteet änkytyksen kontekstissa, 2 000 €
Organisaatiot
- Ammattiopisto Spesia: SANNA – Saavutettavan verkko-opetuksen kehittäminen yhteisissä tutkinnon osissa -hanke, 21 000 €
- Kuurojen Liitto ry: Kuurojen ja viittomakielisten lasten ja nuorten leirit ja tapahtumat, 15 000 €
- Kuusaan Kuuloset: Kuuloliiton yhdistysten valtakunnallisten kesäpäivien 2024 järjestäminen, 12 500 €
- Kuuloliitto ry: Pohjoismaiset kuuroutuneiden kesäpäivät 2024, 7 500 €
- Kuopion Kuulo ry: Kuulolähipalvelutoiminnan kehittäminen ja turvaaminen, 4 000 €
- Jämsän Seudun Kuulo ry: Kuulolähipalveluhenkilöiden tarvikesalkkujen hankinta, 2 500 €
- Teatteri Telakka: Kannatusmaksu, 2 000 €
Myönnetyt apurahat lukuina
Vuosina 2023–2025 Bovallius-säätiö myönsi apurahoja yhteensä 238 500 euroa 48 hakijalle.