Oma suunta-hankkeen päätoteuttaja on Pieksämäen kaupunki ja osatoteuttaja Bovallius-säätiön omistama Bovallius-Palvelut Oy. Hanke tarjoaa tukea työnhakuun ja työllistymiseen. Hankkeen tavoitteena on tunnistaa työllistymisen esteitä ja poistaa niitä valmennuksen keinoin niin, että sijoittuminen työhön, koulutukseen ja muihin sopiviin palveluihin etenee. Lisäksi tavoitteena on tarjota tukea työn aloituksessa sekä työnhakijalle että yritykselle, tai tukea asiakkaita opintojen aloituksessa.


Hankkeen kohderyhmänä ovat haastavassa työmarkkinatilanteessa olevat asiakkaat, erityisesti nuoret, maahanmuuttajat sekä osatyökykyiset. 


Hanke tarjoaa konkreettista tukea esimerkiksi työnhakuasiakirjojen laatimisessa tai työhaastatteluun valmistautumisessa. Hanke auttaa asiakkaitaan myös
työelämätaitojen kehittämisessä voimavarakeskeisen valmennuksen keinoin. Asiakkaille etsitään uusia työllistymisen väyliä sekä erilaisia oppimisen mahdollisuuksia hyödyntäen mm. yritys- ja oppilaitoskäyntejä.


Hankkeen tuloksena kohderyhmän työttömyyden kesto lyhenee, etenemispolut selkiytyvät ja yritykset saavat rekrytointiin tukea.

Bovallius-Palvelut Oy vastaa alle 30-vuotiaista asiakkaista ja Pieksämäen kaupunki yli 30-vuotiaista. Bovalliuksessa hanketta koordinoi työvalmentaja Riikka Lipponen.

Hankeaika on 1.2.2025-31.1.2027. Hankkeen toimipisteet sijaitsevat Veturitalleilla sekä Hallipussissa.