Bovallius-säätiön apurahan turvin Kuulovammaisten Lasten Vanhempien Liitto ry ja Kuuloliitto ry järjestivät yhteistyössä kaksi kesäleiriä 7-12-vuotiaille huonokuuloisille ja kuuroille lapsille ja heidän sisaruksilleen. Leirit järjestettiin Metsäkartanolla, Rautavaaralla 6.-10.6.2022 sekä Bergvikin kartanolla, Salossa 13.-17.6.2022.
Leirien teemana olivat merirosvot. Lapset pääsivät mukaan merirosvomaailmaan Piraattiakatemian kokelaina. Lapset harjoittelivat leiriviikoilla merirosvotaitoja monenlaisissa ohjelmanumeroissa, kuten merirosvorasteilla, aarteenetsintäretkellä, ja merirosvojen olympialaisissa! Leireillä myös tehtiin yhteinen leirilippu, jonka lisäksi merirosvokokelaat pääsivät painattamaan itselleen teeman mukaisia paitoja, kasseja ja huiveja. Mukana oli totta kai myös paljon perinteistä kesäleiripuuhaa, kuten aamu- ja iltatuokioita, uimista ja saunomista sekä rentouttavaa ja hauskaa yhdessäoloa – ja myös tanssia leiridiscossa!
Leireille osallistui yhteensä 33 huonokuuloista ja kuuroa lasta ja heidän sisaruksiaan. Merirosvotaitojen lisäksi leireillä harjoiteltiin kaveritaitoja ja itsenäistymistä turvallisesti kokeneiden leiriohjaajien tukemana. Leirien mahdollistamat vertaistuen kokemukset ja kohtaamiset ovat erityisen tärkeitä huonokuuloisille ja kuuroille lapsille, jotka eivät arjessaan välttämättä muutoin kohtaa toisia samalla tavalla erityisiä lapsia. Lapsen itsetunnon ja identiteetin kehitykselle tekee hyvää tavata vertaisiaan ja huomata, ettei ole ainoa maailmassa. Leirillä opittiinkin itsenäistymistä, saatiin uusia kavereita, ja kotiin palasi hauskan viikon jälkeen leveästi hymyileviä merirosvoja!
Kuvat ja teksti Toni Hilden Järjestökoordinaattori / Kuulovammaisten Lasten Vanhempien Liitto