Testamentti

Bovallius-säätiön perustajien testamentti määritteli säätiön perustan, tarkoituksen ja sen toiminnan keskeiset lähtökohdat.

Historiallinen asiakirja

Testamentti

Allekirjoittanut on yhdessä nyttemmin edesmenneen sisarensa Sofian kanssa tämän eläessä laatinut sellaisen keskinäisen testamentin, että se meistä, joka elää toista kauemmin, on saava hallita jakamatonta pesää ja on hänellä oleva täysi vapaus mielensä mukaan antaa uusia määräyksiä yhteisestä, hankitusta omaisuudesta.

Tämän vuoksi, ja koska jäljelläoleva elonaikani ei voi enää olla niin pitkä, ilmoitan viimeisen tahtoni olevan, että sitten kun minut on kutsuttu pois täältä, koko jäämistöni irtaimistona, velkakirjoina ja talletuksina samoin kuin Pieksämäen Karjalan kylässä sijaitseva verotaloni N:o 9, joutuvat täysin omistusoikeuksin sille kasvatuslaitokselle, joka on perustettava nimellä "S. ja A. Bovalliuksen kuuromykkäinkoti" ja Kouluylihallituksen valvonnan alaisena, kuten tässä alempana tullaan määräämään, sekä että ystäväni Leskirouva Kapteeninrouva Hilda Geitel, kuten olemme sopineet, heti ryhtyy hoitamaan talojani ja koko pesääni- samoin kuin että täten valitsen rouva Geitelin tämän testamentin toimeenpanijaksi ja on rouva Geitelilla oikeus heti ottaa hoitoonsa ei ainoastaan minulle kuuluvat velkakirjat, arvopaperit ja rahat ym. vaan myöskin kiinteistöni sekä niistä seuraava irtaimisto ja hallita niitä.

Tämä testamenttini tulee toimeenpanijan lainmukaisen ajan kuluessa ja laillisessa järjestyksessä valvoa, sekä on jäljennökset valvonta-asiakirjoista toimitettava lähimmille omaisilleni, joita tällä haavaa on neljä lihallista serkkua.

Sitten kun testamentti on saanut lain voiman, tahi kun se, siinä tapauksessa että sitä on moitittu, on, kuten toivon, vahvistettu, tulee toimeenpanijan heti ryhtyä kaikkiin töihin - rakennusten pystyttämiseen ja kaikkeen, mitä vaaditaan sen kuuromykkäinkodin aikaansaamiseksi, joka tässä ylempänä on mainittu ja jonka haluaisin sijoitetuksi omistamalleni Pulkkilan tilalle N:o 2 Nikkarilan kylässä.

Yllämainittu talo, jonka olemme perineet äidiltämme, joutuu tosin, lain mukaan, lähimmille miespuolisille sukulaisilleni; mutta jos nämä, joko minun eläessäni, tahi kuolemani jälkeen, haluaisivat myydä talon, niin ostakoon toimeenpanija sen pesän lukuun. Jos tätä ostoa sitä vastoin ei aikaansaada, ostakoon toimeenpanija muun sopivasti sijaitsevan tilan.

Tilalle rakennetaan sitten tarpeelliset huoneet noin kahtakymmentä kuuromykkää tyttölasta varten, samoin kuin muut huoneet, jotka havaitaan ehdottoman välttämättömiksi tätä kotia varten.

Tämän kuuromykkäinkodin ja kodin talouden ensimmäiseksi hoitajattareksi valitsen Leskirouva Geitelin; mutta sitten kun hän kuoleman kautta tai vanhuuden vuoksi ja voimien vähetessä ei enää katso jaksavansa tehdä tätä työtä on Kouluylihallituksella oikeus julistamalla toimen vapaaksi hakijoista valita ja määrätä pätevin ja kokenein tähän paikkaan. Seuraajaa valittaessa olkoon rouva Geitelilla myöskin oikeus määrätä, kenet katsoisi soveliaimmaksi siihen.

Niillä kuuromykillä tyttölapsilla, jotka ovat läpikäyneet kuuromykkäinkoulun, tai ainakin viiden vuoden ajan nauttineet opetusta tällaisessa laitoksessa, ja jotka ovat vailla omaa kotia tai tukea antavia omaisia, olkoon pääsy tähän kotiin, jonka olen tässä tahtonut heille valmistaa.

Näiden tyttöjen tulee sitten, sitä varten otetun opettajattaren johdolla, saada oppia ja jatkaa niitä käsitöitä, joita he ovat oppineet, jotta he voivat vastedes elättää itsensä sellaisilla töillä. Siten tulee asukkien myöskin kykynsä ja voimiensa mukaan osallistua kaikkiin kodissa esiintyviin naisten ulkotöihin ja saada opetusta niissä, kuten puutarhanhoito, sadon- ja heinänkorjuu ja kaikki mitä voi esiintyä sisätaloudessa, niin että lapset sitten opetetaan hyödyllisiksi yhteiskunnan jäseniksi.

Tosi kristillinen henki vallitkoon aina kodissa. Aamu- ja iltahartaushetkiä pidettäköön aina opettajien ja opettajattarien johdolla ja lasten mielet suunnatkoon kaikilla tavoin elämän vakavuuteen.

Niin kauan kuin asukit, joiden tulee olla kirkonkirjoissa ja manttaalikirjoitetut kotipaikkakunnillaan, viipyvät siinä kodissa, jonka olen tahtonut tarjota heille, tulee heidän saada vapaa elanto (varattomimpien myöskin vapaat vaatteet), mihin käytetään lähinnä tuotto kahdesta tulostani. Loput menoista maksetaan sen pääoman korkovaroilla, joka nimellä "S. ja A. Bovalliuksen lahjoitusrahasto", on asetettava Kouluylihallituksen tarkan hallinnan ja valvonnan alaiseksi.

Tämän lahjoitusrahaston hallinnassa on huolehdittava siitä, että pääomaa ei saa milloinkaan vähentää, vain korot saadaan käyttää.

Jos taas vuoden korot eivät kuluisi tämän kuuromykkäinkodin ylläpitoon ja kiinteistöjen hoitoon ja ylläpitoon, tulee ylijääneet korot lisätä pääomaan kasvamaan sen ohessa korkoa. Huonon sadon ja kadon mahdollisesti sattuessa maassa saataisiin näistä ylijääneistä korkosummista ottaa, Kouluylihallituksen harkinnan mukaan, ja jakaa ja käyttää hädän lieventämiseksi siellä, missä se on suurin.

Niillä tyttölapsilla, jotka ennemmin tai myöhemmin haluavat lähteä kodista, olkoon siihen täysi vapaus, ja tulee heidät silloin heidän lähtiessään, kodista käsin varustaa kaikenlaisin tarpeellisin vaatekappalein.

Siten tulee myöskin ahkerien ja kelvollisten oppilaiden kuuromykkäinkodissa oloaikanaan nauttia jotakin pientä palkkaa työnsä kannustimeksi sekä olkoon opettajattarella vapaus myöskin antamalla pieninä lahjoina Uusia Testamentteja ja muita hengellisiä kirjoja ilahduttaa asukkeja, milloin he sen ansaitsevat.

Jos taas lapset niin kiintyisivät laitokseen, etteivät he halua siitä erota, saakoot he jäädä sinne ja laajennettakoon laitosta, jos se harkitaan hyödylliseksi ja tarpeelliseksi, useampien asukkien vastaanottoa varten, niin paljon kuin varat myöntävät.

Otettakoon maanviljelykseen perehtynyt, kristillismielinen, naimisissa oleva pehtori, jonka tulee käteistä palkkaa vastaan parhaalla tavalla hoitaa kuuromykkäinkodin maanviljelystä, samoin kuin valvoa ja hoitaa toista omistamaani verotilaa N:o 9 tämän Pieksämäen pitäjän Karjalan kylässä. Tämä pehtori, samoin kuin myöskin muut palkolliset, olkoon johtajattarella oikeus ottaa palvelukseen ja erottaa.

Uskotun palvelijattareni, kuuromykän Maria Sutisen, joka lapsuudesta lähtien on ollut luonani ja viime vuosina on hoitanut palvelijattaren tehtäviä, tulee jäädä kuuromykkäinkotiin kuolinpäiväänsä asti sitä palkkaa vastaan, jonka katsotaan vastaavan hänen työtään, ja tulee häntä hänen vanhuutensa päivinä hellästi hoitaa kodissa.

Milloin tarve näyttää vaativan, turvautukoon rouva Geitel lainopilliseen apulaiseen, jolle suoritettakoon kohtuullinen hyvitys ja korvaus pesän varoista ja tulee saatavia perittäessä ottaa huomioon, että milloin rahojen katsotaan olevan varmasti sijoitetut, ne saavat pysyä koskematta ja tulee yleensä noudattaa lempeyttä niitä haettaessa.

Pesän selvityksestä, testamentin toimeenpanosta ja siitä, mihin rouva Geitel on täten sitoutunut ja minkä hän ottaa tehtäväkseen, nauttikoon hän pesän varoista (6,000) kuudentuhannen Suomen-markan palkkion.