Levyseppähitsaajaksi Ammattiopisto Spesian Turun toimipisteessä opiskellut Miro Leino asui kaksi vuotta Bovallius-säätiön omistamassa kerrostalo-asunnossa lähellä Turun kampusta.
- Asuin ensin koulun asuntolassa, ja näin koulun ilmoitustaululla ilmoituksen vuokra-asunnosta. Katsoin että hetkinen, vuokra-asunto, laitetaanpa hakemus sisään ja sain asunnon, Leino kertoo.
Asunnosta oli kuvia ilmoituksessa ja Leino pääsi myös katsomaan asuntoa ennen muuttoa. Asunto miellytti Leinoa ja hän päätti muuttaa uuteen vuokrakotiin.
Bovallius-säätiö omistaa kolme asuntoa Vähäheikkilän kampuksen lähellä olevista kerrostaloista. Leino asui asunnossa yksin.
- Asuntoni oli täysin kalustettu ja sisustettu noin 33 neliön yksiö. Sieltä oli noin kilometri Vähäheikkilän kampukselle. Asuntolassa asuessa oli tietenkin mukava, kun pääsi sisäkautta koululle, mutta nyt tuli samalla ulkoiltua, kun käveli koulusta kotiin, Leino kertoo.
Leino päätti hakea vuokra-asuntoa siksi, että kaipasi lisää omaa rauhaa.
- Asuntolan solussa asui lisäkseni viisi muuta opiskelijaa, joten siellä oli aina omanlaisensa meteli. Halusin vaihtaa asuntoa, koska koin, että oma rauha olisi mukava, Leino muistelee.
Oma rauha osoittautuikin Leinolle merkittäväksi hyväksi puoleksi Bovallius-säätiön asunnossa.
- Vuokra-asunnossa oli todella rauhallista asua, mikä on aika tärkeää mielestäni. Koin, että se auttoi myös koulunkäynnissä, kun oli opiskelurauhaa, Leino kertoo.
Bovallius-säätiön asunnossa opiskelija voi harjoitella itsenäisen asumisen taitoja. Koululta tai huoltoyhtiöltä olisi saanut apua arjen kiemuroihin, mutta Leino ei tarvinnut apua asumisensa aikana. Itsenäisen asumisen harjoittelua on esimerkiksi vuokran maksu ja nettiliittymän avaaminen.
- Vuokra asunnossa oli 200 euroa eli varsin edullinen. Siihen kuului vedet, sähköt ja netti. Nettiä varten piti vain avata oma liittymä, Leino muistelee.
Leino valmistui Spesiasta keväällä 2024 ja on nyt saanut vakituisen työpaikan levyseppähitsaajana Turusta.
Kuvassa: Bovallius-säätiön valmiiksi kalustettu vuokra-asunto