Lumilautailija Cecilia “Sissi” Hanhikoski on hakenut ja saanut Bovalliuksen apurahan, joka on siivittänyt Hanhikoskea kohti unelmaansa, kuurojen olympialaisia.

Maaliskuussa 2024 Turkissa järjestettävät kuurojen olympialaiset ovat tavoite, johon kuuro lumilautailija Hanhikoski tähtää. Lajin välineistö käy kukkarolle kalliiksi, joten Hanhikoski päätti hakea Bovalliukselta tukea apurahan muodossa tarvittavien välineiden hankintaan.

-   Kahden vuoden tukirahoilla olen saanut tehtyä tärkeitä hankintoja, kuten uudet kilpalaudat, laskusiteitä lautoihin, kypärän ja ajanottovälineet. Ilman tukea en voisi päivittää välineistöäni.

Hanhikoskella on tällä hetkellä kaksi kilpalautaa, jotka maksoivat yhteensä noin 3 000 euroa. Hintaa nostaa se, että laudat tehdään mittatilaustyönä.

-   Lajin harrastajamäärä on niin pieni, ettei tarpeeksi laadukasta kisavälineistöä myydä tavallisissa kaupoissa. Laudat pitää tilata erikseen, joten mittatilaustyö maksaa kaupasta ostettua enemmän. Tietysti lauta on silloin myös soveltuvampi, kun se on suunniteltu minua varten.

Mahdollisuus hankkia tarkkoja ajanottovälineitä harjoittelun tueksi

Bovalliuksen apurahan mahdollistamat uudet laudat tuli kisakalenteria katsottaessa täydelliseen aikaan. Olympialaiset siintävät edessä, ja uusi kilpailulauta on päivitetty versio vanhaan lautaan nähden.

-   Uusi lauta on ketterämpi ja sen kanssa laskiessa voin reagoida tilanteisiin nopeammin laskun aikana. Edelleen laji vaatii taitoa, sitä uusi lauta ei poista, mutta nopealaskuisempi lauta auttaa saamaan paremman ajan mäessä.

Kunnolliset ajanottovälineet olivat Hanhikosken harjoittelun kannalta myös merkittävä hankinta. Laskuun tarkoitettu ajanottovälineistö maksaisi parista tuhannesta kolmeen tuhanteen euroon. Koska Hanhikoski olisi laitteen ainut käyttäjä, ei hänen ja valmentaja Ismo Heiramon mielestä ollut järkevää sijoittaa niin tyyriseen laitteistoon.

-   Hankimme ajanottoon Freelap-laitteen, jota käytetään esimerkiksi maastopyöräilyssä. Laite ottaa ylös tarkan kierrosajan, joten voin verrata saman päivän aikana tehtyjä laskuja toisiinsa.

Harjoitteluun kuuluu laskujen kuvaaminen, jolloin tarkempi analysointi onnistuu jälkikäteen. Uuden ajanottolaitteiston ansiosta Hanhikoski ja valmentaja saavat reaaliaikaista dataa kierrosajoista harjoituksen aikana.

-   Voimme tarkastella jo harjoituksen aikana, pysyykö vauhti ja taso samana, ja millaisia vaihteluja laskujen aikana tulee. Tämä on todella tärkeä tieto harjoituksen kannalta.

Vuodesta 2007 asti kisannut Hanhikoski innostui lajista noin 11-vuotiaana. Ensimmäisten kisojen jälkeen kiinnostus lajiin kasvoi entisestään, ja käännekohtana oli yhteistyön aloitus nykyisen valmentaja Heiramon kanssa.

-   Heiramon kanssa olen oppinut paljon uutta sekä lajista että valmentajan ja urheilijan välisestä yhteistyöstä. Kemiat kohtaavat ja ajatuksemme käyvät yksiin.

Urheiluun panostaminen on valinta, joka tarkoittaa muiden elämässä olevien asioiden uudelleenjärjestelyä. Hanhikoski asuu Helsingissä, mutta käy vuosittain 4-8 viikkoa Rukalla lajin harjoittelua varten.

-   Töiden ja opintojen kanssa täytyy säätää, jotta tämä onnistuu, mutta se on elämäntapa. Motivaatio pitää olla korkea, muuten ei jaksaisi lähteä toiselle puolelle Suomea treenaamaan.

Kuurojen urheilijoiden arvostus Suomessa on vielä vähäistä

Kuurot urheilijat antavan itsestään kaiken lajille siinä missä kuulevatkin urheilijat. Kuurojen urheilijoiden arvostus ei kuitenkaan ole yhtä korkea kuin kuulevien, ja se harmittaa Hanhikoskea.

-   Itselläni on kuurojen olympialaisista mitaleja, mutta niitä ei arvosteta läheskään samalla tavalla kuin kuulevien olympiamitaleja. Bovalliuksen apuraha on antanut näkyvyyttä minulle ja minun kauttani kuurojen urheilulle.

Hanhikoski on kiitollinen Bovalliukselle saamastaan tuesta. Apurahan saaminen oli avainasemassa siinä, että Hanhikoski pystyy ylipäätään jatkamaan tavoitteellisesti lumilautailun parissa.

-   Kuurona urheilijana on vaikea saada apurahoja. Bovalliuksen apuraha viime vuonna oli positiivinen yllätys. Ilman sitä en olisi voinut hankkia kaikkia tarvitsemiani välineitä, vaan olisin saanut ehkä nyt yhden ja muutaman vuoden päästä toisen välineen.

Apuraha mahdollisti Hanhikoskelle välineiden hankkimisen tulevia kisoja ensisijaisesti ajatellen.

-   Sain esimerkiksi uuden kisalaudan ajoissa, joka mahdollistaa sen, että ehdin tutustua lautaan rauhassa ennen olympialaisia.

Hanhikoski kokee Bovalliuksen apurahan muuttaneen hänen elämäänsä positiivisesti.

-   Apurahan ansiosta olen pystynyt keskittymään lajiin. Tuntuu, että saan oikeasti keskittyä tähän ja tekemistäni arvostetaan.

Hanhikoski toivoo, että Bovallius jatkaa apurahojen myöntämistä tulevinakin vuosina, ja myös muut säätiöt tekisivät samoin.

-   Toivon, että kuurot urheilijat saisivat saman arvostuksen kuin kuulevat, ja myös meille olisi enemmän paikkoja, joista voisimme hakea apurahaa.

Ensimmäistä kertaa apurahaa hakiessaan Hanhikoski pohti, onko hän oikea ihminen hakemaan ja saamaan apurahaa. Nyt hän kehottaa muitakin kriteerejä täyttäviä hakemaan apurahaa rohkeasti.

-   Aina kannattaa kokeilla, jos täyttää kriteerit. Jos ei apurahaa saa ensimmäisellä kerralla, ehkä toisella kerralla tärppää.

Suomen Kuurojen Urheiluliiton johtokunta kokoontui 26. lokakuuta 2023. (Heti haastattelun jälkeen). Kokouksessaan johtokunta joutui tekemään haastavan päätöksen liittyen tulevaan Winter-Deaflympics-tapahtumaan Turkissa 2.–12. maaliskuuta 2024. Päätös oli, että Suomi peruuttaa osallistumisensa kyseisiin kilpailuihin kaikissa lajeissa. Tällä hetkellä on siis vielä auki, missä Hanhikoski kilpailee seuraavan kerran.