Matka toteutui tammikuussa 2025. Odotin todella innoissani tätä matkaa, sillä kävin viimeksi vuonna 2010 Afrikan sarvessa sijaitsevassa maassa, jota pidetään ihmiskunnan kehtona, kahvin alkuperämaana – ja joka on erityisen ylpeä siitä, ettei se ole koskaan kärsinyt kolonialismin kahleista. Viidessätoista vuodessa Etiopia on ottanut suuria harppauksia, vaikkakin pohjoisosissa on edelleen paha sotilaallinen konflikti hallituksen ja eri heimojen kesken.

Pidin posteriesitelmän kansainvälisessä viittomakielten tutkimuskongressissa (TISLR15) 14-17.1.2025. Esitelmäni aiheena oli viittomakielisten kielikoulutus ja sen asema yhteiskunnassa kyseisen kieli- ja kulttuuriryhmän kokemana sekä vallalla olevan kieli-ideologian näkökulmasta. Aihe on ajankohtainen, koska niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa viittomakieltä käyttävät ovat kautta aikojen kokeneet ja kokevat yhä syrjintää heikon koulutuksen johdosta.

Kuva. Juhana Salonen Etiopiassa.

Viittomakielistä koulutusta on harvoin tarjolla lainsäädännöllisen aseman sekä yhteiskunnan stereotypioiden luomien esteiden takia. Käsittelemäni teemat koskivat siis läheisesti monen maan viittomakieltä käyttävien tilannetta koulutussektorilla. Kongressi itsessään oli erittäin mielenkiintoinen sisältäen katsauksia Afrikan eri maiden viittomakielten vertailevasta tutkimuksesta, viittomakielisen koulutuksen edistämisestä ja muun muassa amerikkalaisen viittomakielen vaihtelevuudesta mustien ja valkoisten käyttäjien kesken. Oli ihailtavaa todeta, kuinka kuurot viittomakieliset ympäri maailmaa ovat kouluttautuneet korkeakoulutasolla enenevässä määrin, mikä näkyi kongressissa niin kuurojen esiintyjien kuin viittomakielten vahvana kontribuutiona.

Kongressin ohella pääsin viikon aikana myös tervehtimään paikallista väestöä, jota onkin ollut kova ikävä pitkän tauon jälkeen. Ilokseni sain kuulla, kuinka moni kuuroista on käynyt koulun. Paikallisessa yliopistossa opiskelevat muun muassa biologiaa tai kemiaa ­­– naiset ottamassa miehiä kiinni monella rintamalla.­ Infrastruktuuria oli ihmettelemistä, kun edellisellä kerralla näkyi keskustassa vielä hevosvankkureita. Nyt katukuvaa koristivat kännykät, pilvenpiirtäjät ja hohdokkaat valoloisteet. Etiopia pyrkii olemaan Afrikan kehityksen suunnannäyttäjä monella sektorilla – myös kuurojen koulutuksen ja tutkimuksen saralla, sillä TISLR-kongressi oli ensimmäistä kertaa Afrikan mantereella kautta aikain.

Viikon kohokohtana oli elämäntarinani (Viiton – olen olemassa) luento kuurojen liiton toimitiloissa, missä rakkaan kahvintuoksun ja valtavan ”limpun” ympärillä pörräsi runsaasti väkeä jakamassa ajatuksiaan ja kokemuksiaan kanssani. Se on juuri jännää, miten identiteetistä keskustelu voi olla niin vaivatonta yli kieli- ja kulttuurirajojen. Yhteneväisiä kokemuspintoja löytyi joka lähtöön. Minulle oli suuri kunnia pukea ylleni paikallinen asu, joka kuvasti upeasti etiopialaisten värikästä kulttuuria. Voimaannuin selvästi tästä matkasta ja haaveilen jo seuraavasta reissusta maailman ihmisystävällisimpään ja historiallisesti uskomattoman kauniiseen maahan. Toivoakseni ei tarvitse enää odottaa toiset viisitoista vuotta.

Mitä suurimmat kiitollisuuden osoitukseni Bovallius-säätiölle, kun teitte unelmastani mahdollisen. Youtuben kanavalta voi seurata Etiopian kokemuksiani tarkemmin.

teksti ja kuvat: Juhana Salonen